Hävyttömien laulujen konsertissa puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä - Elämänmeno - Sydän-Satakunta

Vielä 60-luvulla poliisi kävi keskeyttämässä hävyttömien laulujen konsertin, Kokemäellä sitä vaaraa ei viikonloppuna ole

Kulttuuriyhdistys Kaiku ja Satasoitto aloittavat yhteistyön. Hävyttömien laulujen konsertissa puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä.

Trio Harharetki johdattaa kuulijat viikonloppuna hävyttömien laulujen maailmaan. Triossa laulavat ja soittavat Eeva-Maija Talasma, Risto Kupari ja Markku Ollila. Kansanlaulut ovat "ajalta, jolloin tuskin kukaan olisi hyväksynyt kyseisiä ralleja kaiken kansan kuultavaksi."

14.1.2020 13:47

Kulttuuriyhdistys Kaiku aloittaa ensi viikonloppuna yhteistyön Satasoiton kanssa. Yhteistyö alkaa räväkästi, sillä Trio Harharetki on luvannut laulaa teatterin näyttämöllä hävyttömiä kansanlauluja.

Konsertissa puhutaan ja lauletaan asioista niiden oikeilla nimillä. Hävyttömien laulujen asiantuntija, Rauman museo- ja kulttuurijohtaja Risto Kupari kertoo, että luvassa on kansansävelmiä 1800-luvun lopulta. Ne ovat rajuja ja rivoja, mutta niillä on ollut alun perin opetuksellinen tarkoitus. Opettavaiset tarinat puettiin laulujen muotoon, koska terveysoppia ei kouluissa opetettu.

Mainos

Luitko jo nämä?

Mainokset