Koronavirus ja Uudenmaan sulkeminen pakottivat reppureissaaja Tero Mäkisen muuttamaan matkasuunnitelmiaan – haaveensa hän aikoo silti toteuttaa - Elämänmeno - Sydän-Satakunta

Koronavirus ja Uudenmaan sulkeminen pakottivat reppureissaaja Tero Mäkisen muuttamaan matkasuunnitelmiaan – haaveensa hän aikoo silti toteuttaa

Tero Mäkisen piti kävellä Suomi päästä päähän, Hangosta Nuorgamiin. Reppunsa hän pakkaa suunnitellusti jo viikonloppuna, mutta määränpää on vaihtunut Kokemäeksi.

Näin kaunista maisemista Tero Mäkinen nautti Lesothossa vuoden 2017 helmikuussa. Seuraavaksi hän aikoo koluta Suomen päästä päähän. Rinkkaansa hän pakkaa teltan, makuupussin, retkikeittimen ja ruokaa. Mäkisen matkabudjetti on 6 000–7 000 euroa eli noin tuhat euroa kuussa.

2.4.2020 17:00

Siitä piti tulla vähintään puolen vuoden reissu.

Kokemäeltä kotoisin oleva reppureissaaja Tero Mäkinen oli suunnitellut kaiken valmiiksi. Hän aikoi kävellä Suomen päästä päähän, etelästä pohjoiseen. Matkan oli tarkoitus alkaa 6. huhtikuuta Hangosta ja päättyä puoli vuotta ja 2 000 kilometriä myöhemmin Nuorgamiin.

Mainos

Luitko jo nämä?

Mainokset