Sydän-Satakunta ja Satakunnan Kansa hakevat nyt kesätoimittajia – Katso toimituksen vauhdikas rekryvideo, jossa näppäimistö sauhuaa ja nyrkit heiluvat

Satakunnan Kansa ja maakunnan paikallislehdet hakevat jälleen kesätoimittajia. Hakuaika on 6.–20. tammikuuta.

Satakunnan Kansan, Sydän-Satakunnan ja Kankaanpään Seudun kesätoimittajahaku käynnistyy loppiaisena 6. tammikuuta.

Tänä vuonna päätettiin repäistä ja tehdä perinteisten työnhakuilmoitusten lisäksi myös rekrytointivideo, jossa kuvataan toimituksen arkea huumorin pilke silmäkulmassa.

Videolla muun muassa näppäimistö alkaa kirjaimellisesti sauhuta, ja neukkari muuttuu nyrkkeilykehäksi, kun juttuaiheita sparrataan työkaverin kanssa.

Esiintyjät ovat Satakunnan Kansan toimittajia ja kuvaajia, joista moni on itsekin aloittanut uransa kesätoimittajana SK:ssa tai maakunnan paikallislehdissä.

Video on kuvattu Puuvillassa Satakunnan Kansan toimituksessa, ja siinä tuodaan esiin hektisen toimitustyön lisäksi myös vapaa-ajan mahdollisuudet. Kesäinen festaripiknik oli käytännön syistä lavastettava toimituksen sisälle, sillä kuvaukset tehtiin joulukuussa.

”Meillä on tosi rento ja mukava työyhteisö ja halusimme tuoda sitä jotenkin paremmin esille. Meidän sisältömarkkinoinnin ammattilaiset ottivat hommasta hienosti kopin ja lopputulos on hersyvä”, kertoo toimituspäällikkö Anne Mäkelä projektin taustoista.

Kuvauspäivänä toimituksen väki pääsi heittäytymään aivan uudenlaiseen rooliin kameran edessä. Videon sisältöideoinnista vastasivat sisältömarkkinoinnin vastaava tuottaja Tanja Hovi ja kuvaaja Tuomas Tiainen.

”Ihmisillä oli tosi hauskaa videota tehdessä. Toivottavasti se näkyy myös ulospäin”, Anne Mäkelä sanoo.

SK:n ja Satakunnan paikallislehtien kesätoimittajahaku alkaa 6. tammikuuta ja päättyy 20. tammikuuta.

Haussa on henkilöitä, joilla on rohkeaa ja rivakkaa uutisasennetta, hyvä yleissivistys, suomen kielen taitoa ja mieluusti myös aiempaa journalistista työkokemusta. Toimituksissa Porissa, Kokemäellä ja Kankaanpäässä on tarjolla merkityksellistä, vastuullista ja vaihtelevaa työtä, ja myös mahdollisuuksia kokeilla uutta.

Hakulomakkeen löydät verkosta osoitteesta Satakunnankansa.fi/rekry

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mainos

Luitko jo nämä?

Mainos