”Minulle on ihan sama, missä rintamalinjat kulkivat” – Ari Vallin halusi kirjaansa ihmisten kohtaloita murrosvuosilta

Kokemäenjokilaakson sisällissodan historiaan perehtynyt harjavaltalainen harrastajatutkija teki kirjan vuosien 1917–1918 kuohuttavista tapahtumista Huittisissa ja Keikyässä.

Harjavaltalainen Ari Vallin on itseoppinut sisällissodan tutkija, jonka työt ovat saaneet kiitosta ammattilaisiltakin. Tuore kirja kertoo Huittisten seudun ja aikaisempi Kokemäen seudun tapahtumista.

21.1. 16:00

Syyllinen vai syytön? Sisällissodassa vangiksi otettujen punaisten henki ja vapaus riippuivat usein lausunnoista, joita ihmisten kotiseutujen suojeluskunnat antoivat.

Vappuna 1918 vangittu 16-vuotias Anni oli kuulunut Keikyän punakaartin naisvartiostoon eli niin sanottuun kuolemanpataljoonaan. Hänen kuulustelijansa Hämeenlinnassa kirjoitti lausuntoonsa, että tyttö oli viaton ja vaaraton, ”vaan ehkä kotona vallinnut vahva punahenki”. Kuulustelija oli sitä mieltä, että tyttö olisi laskettava vapaalle jalalle. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan hän jäi melkein kolmeksi kuukaudeksi vankileirille odottelemaan valtiorikosoikeuden käsittelyä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mainos

Luitko jo nämä?

Mainos