Harjavallan Pirkkalan koulu ja koko kyläyhteisö vaikuttavat vahvoilta ja elinvoimaisilta. Kuvaavaa on, että ensi syksynäkin koulussa on aloittamassa kaksikymmentä ensimmäisen luokan oppilasta. Määrä on hyvin samaa luokkaa kuin aiempinakin vuosina. Ensi lukuvuonna kuudella luokalla opiskelee kaikkiaan 118 oppilasta.
Koulu ja vanhemmat haluavat yhdessä hyvää mieltä lapsille ja perheille – ”Emme edes halua tästä vakavamielistä”
Pirkkalan koulun vanhempainyhdistys järjestää koko perheen tapahtuman toukokuun loppupuolella.
Opettaja Riikka Salmi, rehtori Päivi Lahtinen sekä vanhempainyhdistyksestä Katri Setälä, Katja Huhti, Niina Känsälä, Arto Niemi ja Matti ja Santeri Peltonen kannustavat Pirkkalan koulun monitoimiareenalla heittovuorossa olevaa Anne Paavilaista.