Työttömiä ei saisi kohdella työtä vieroksuvana massana - Puheenvuoro - Sydän-Satakunta

Työttömiä ei saisi kohdella työtä vieroksuvana massana

Työtön tulisi kohdata ihmisenä, ei ongelman eli työttömyyden kautta.

Kirjoittajan mukaan työtön joutuu pahimmillaan odottamaan etuuksiaan pitkiäkin aikoja pelkkien selvityspyyntöjen takia.

14.11. 12:00

”Älä ole lapsellinen, laita nimesi paperiin tai katkaisemme tukesi.” Näin minulle tokaisi TE-toimiston virkailija vuosia sitten, ollessani lakisääteisen aktivointisuunnitelman laadintatilaisuudessa. Olin pitkäaikaistyötön ja vaikka toimin useiden vuosien ajan muun muassa opiskelijoiden näyttötutkintojen arvioijana sekä erilaisten kulttuuritapahtumien järjestäjänä, en kuitenkaan ollut oikealla tavalla aktiivinen. Mitään tekemääni omaehtoista toimintaa ei huomioitu suunnitelman laadinnassa ja minut haluttiin jälleen siirtää kuntouttavaan työtoimintaan.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Mainos

Luitko jo nämä?

Mainos