Mietin Jumalaa, mietin ihmistä – itseäni ja toista. Mietin paikkaani Jumalan luomassa maailmassa. Voinko olla näin heikkouskoisena mukana Jumalan valtakunnan työssä? Siinä työssä, jossa on kysymys kaikkein tärkeimmästä, ihmisten sieluista ja pelastuksesta. Minulla on Jumalasta niin paljon kysymyksiä. Istun näiden ajatusten kanssa kirkkoherran huoneessa ja katson seinää vasten nojaavaa krusifiksia. Sitä ei ole nostettu ylös eikä kiinnitetty seinälle, vaan se on lattialla ja ikään kuin odottaa. Siinä hetkessä minulle sanotaan tutuistakin tutummat sanat: ”Katso ihmistä!”.
Katso ihmistä!
Se, että ihminen ei tule täällä koskaan valmiiksi, on yksi hienoimmista elämää eteenpäin vievistä voimista.