Havainnekuva kertoo, miltä vedestä ja hiilidioksidista polttoaineita tuottava Harjavallan vetylaitos näyttäisi – Rahoitus alkaa olla kasassa ja päätös rakentamisesta on luvassa alkuvuodesta - Uutiset - Sydän-Satakunta

Havainnekuva kertoo, miltä vedestä ja hiilidioksidista polttoaineita tuottava Harjavallan vetylaitos näyttäisi – Rahoitus alkaa olla kasassa ja päätös rakentamisesta on luvassa alkuvuodesta

P2X Solutionsin Harjavaltaan suunnitteleman uusiutuvan vedyn tuotantolaitoksen rahoituskuviot ovat edenneet joulukuussa isoin harppauksin. Ensin pörssiyhtiö Enersense teki mittavan sijoituksen, sitten ministeriö myönsi 26 miljoonan euron investointituen ja Ilmastorahasto 10 miljoonan euron pääomalainan.

Harjavallan kaupunki kaavoittaa parhaillaan P2X:n vihreän vedyn tuotantolaitokselle tonttia Torttilantien varressa olevan metsikön kohdalle.

25.12.2021 13:00

Torttilantien ja Pori–Tampere-radan kulmaukseen jäävässä metsikössä kasvaa nuorta koivuvaltaista sekametsää. Taustalla näkyvä Bolidenin läjitysalue näyttää tuoreen lumipeitteen alta lähestulkoon tunturilta.

Toisessa suunnassa näkyvät Harjavallan suurteollisuuspuiston savupiiput ja rakennukset kertovat ettei olla Lapin erämaassa, vaan aivan suurteollisuuskeskittymän kupeessa.

Mainos

Luitko jo nämä?

Mainos