THL maanantaina: Satakunnassa 800 uutta koronatartuntaa – Eurassa 27, Harjavallassa 30, Kokemäellä 21 ja Nakkilassa 19

Kaikissa Satakunnan kunnissa uusia raportoituja tartuntoja, kokonaistartuntamäärät vieläkin suurempia.

Koronatartuntojen lukumäärät ovat kovia, mutta todellisuudessa monet todentavat tartunnan kotitestillä (kuvassa), eivätkä ne silloin kirjaudu tilastoihin.

7.2. 12:09

Suomessa on raportoitu 19 898 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) maanantaina. Yhteensä koko Suomessa on todettu epidemian alusta lähtien 537 790 koronavirustartuntaa.

Raportoitujen koronatartuntojen määrä ei anna enää todellista kuvaa tartuntojen määrästä, sillä isoa osaa koronaepäilyistä ei testata virallisilla testeillä.

Satakunnasta raportoitiin viikonlopun aikana 800 uutta tartuntaa: 401 Porista, 72 Kankaanpäästä, 67 Raumalta, 57 Ulvilasta, 30 Harjavallasta, 27 Säkylästä ja Eurasta, 26 Huittisista, 24 Eurajoelta, 21 Kokemäeltä, 19 Nakkilasta, 10 Merikarvialta, 8 Pomarkusta, 4 Karviasta ja Siikaisista ja 3 Jämijärveltä.

Koko epidemian aikana Satakunnasta on kirjattu yhteensä 15 036 koronatartuntaa: Eurasta 751 (+27), Eurajoelta 609 (+24), Harjavallasta 437 (+30), Honkajoelta 25 (ennen kuntaliitosta), Huittisista 615 (+26), Jämijärveltä 75 (+3), Kankaanpäästä 999 (+72), Karviasta 229 (+4), Kokemäeltä 413 (+21), Merikarvialta 127 (+10), Nakkilasta 218 (+19), Pomarkusta 142 (+8), Porista 5 823 (+401), Raumalta 3 589 (+67), Siikaisista 50 (+4), Säkylästä 308 (+27) ja Ulvilasta 626 (+57).

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mainos

Luitko jo nämä?

Mainos