Paneliankosken Voima kirjaa ydinvoimayhtiö Fennovoiman omistuksensa alas – ”Tahtotilamme on päästä irti hankkeesta, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty”

”Käytännössä ainoa selkeä tapa päästä eroon omistamistamme hankkeen osakkeista on niiden myyminen, mutta eihän niille ostajia tässä tilanteessa löydy”, sanoo Paneliankosken voiman toimitusjohtaja Kimmo Nurminen.

Paneliankosken Voima kirjaa Fennovoimaomistuksensa alas vuoden 2021 tilinpäätöksessään. Arkistokuva Hanhikiven ydinvoimalatyömaalta.

Fennovoiman Hanhikivi 1 -ydinvoimalahankkeessa noin 5 megawatin teho-osuudella mukana oleva Paneliankosken Voima kirjaa Fennovoimaomistuksensa alas vuoden 2021 tilinpäätöksessään, yhtiö kertoo tiedotteessa.

Paneliankosken Voima ei näe enää mahdollisuuksia projektin etenemiselle nykyisen laitostoimittajan kanssa. Yhtiö on sijoittanut hankkeen omaan pääomaan kaikkiaan 3,5 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa käytännössä 3,5 miljoonan euron tappiota Paneliankosken Voimalle.

Mainos

Luitko jo nämä?

Mainos