Kultakoukkuun aukeaa jälleen jäätelökioski – avajaisia vietetään vapunaattona

Jäätelön lisäksi myynnissä on paikallisen kotileipomon leivonnaisia.

Tommi Toivosen mukaan jäätelökioskilla myydään kerralla kahtatoista jäätelömakua. Niitä on tarkoitus vaihdella kesän aikana.

26.4. 5:00

Pitkähkön tauon jälkeen Kultakoukun uimarannalle aukeaa tänä keväänä jälleen jäätelökioski ja kesäkahvila. Avajaisia vietetään vapunaattona ensi lauantaina.

Jäätelökioskin taustalla ovat harjavaltalaiset Tommi ja Tiina Toivonen.

”Sen perustaminen on asia, minkä olen halunnut tehdä jo pitkään, eikä Harjavallassa ole ollut jäätelökioskia moneen vuoteen. Olemme puhuneet sellaisen perustamisesta jo aiemmin, mutta viime kesänä aloimme viedä asiaa eteenpäin”, Tommi Toivonen kertoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mainos

Luitko jo nämä?

Mainos