Akkutehtaan investointipäätöksen odottelu on pakottanut kaupunginjohtajankin kasvattamaan malttiaan: ”Kyllä se sieltä tulee, mutta se vain kestää”
Teemu Niemisen ensimmäiset kaksi vuotta Kokemäen kaupunginjohtajana ovat olleet värikkäitä. Nyt Kokemäellä odotellaan amerikkalaisyrityksen investointipäätöstä. Kaupunki on jo tehnyt kaiken sen, mitä se akkutehtaan eteen voi etukäteen tehdä.
Teemu Nieminen kertoo olevansa henkilönä sellainen, joka innostuu helposti, kun lähdetään miettimään jotain uutta. Sen seurauksena Kokemäellä odotellaan nyt amerikkalaisen akkuteknologiayrityksen investointipäätöstä. Akkutehtaalle on jo varattu tontti vesitornin kupeesta. Kuva: Arja Harjunmaa
Kun Kokemäen kaupunginjohtaja Teemu Nieminen aloitti virassaan kaksi vuotta sitten, hänen ensimmäisiä kuukausiaan leimasi koronapandemia. Niemisen piti tutustua sekä uusiin työtovereihinsa että luottamushenkilöihin etänä.
Nyt tilanne on toinen, ja Niemisen työhuoneen ovi Kokemäen kaupungintalossa on lähes poikkeuksetta auki. Hän haluaa olla helposti tavoitettavissa aina kun se suinkin on mahdollista.