Kahdeksan kunnan yhteinen jätehuoltoyhtiö Keräämö näkee päivänvalon

Yhtiö järjestää kunnan vastuulla olevat jätehuollon palvelut perustajakunnissa.

Kotitalouksissa tapahtuva jätteiden huolellinen lajittelu on kaikille eduksi. Esimerkiksi energiajakeet saadaan näin hyvin hyötykäyttöön.

Harjavallan kaupunki, Kokemäen kaupunki, Merikarvian kunta, Nakkilan kunta, Pomarkun kunta, Porin kaupunki, Ulvilan kaupunki ja Siikaisten kunta ovat päättäneet perustaa yhteisen jätehuoltoyhtiön. Keräämöksi nimitetty yhtiö aloittaa toimintansa 1.4.2023. Palveluihin kuuluvat muun muassa Hangassuon jätekeskuksen hoitaminen, lajitteluasemien ja hyötyjätepisteiden ylläpito, vaarallisen jätteen vastaanotto ja jäteneuvonta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mainos

Luitko jo nämä?

Mainos