Juhlinta on sujunut rauhallisesti isossa osassa maata – Satakunnassa vappu on muistuttanut tavanomaista viikonloppua poliisin näkökulmasta
Helsingin poliisi kertoi alkuyöstä tyhjentäneensä Kaivopuiston ja sanoi paikalta poistuneen yli 5 000 juhlijaa. Puiston tyhjentämisessä meni päälle kaksi tuntia.
Vapun juhlinta on sujunut rauhaisasti, kerrotaan useilta poliisilaitoksilta. Osassa maata raportoidaan juhlinnan kuitenkin myös vilkastuneen illan myötä.
Helsingin poliisi kertoi Twitterissä puolenyön jälkeen, että Kaivopuisto oli saatu tyhjennettyä. Paikalta poistui tviitin mukaan yli 5 000 ihmistä, joiden joukossa oli paljon alaikäisiä.