Harjavallan seurakunta harkitsee yt-neuvotteluja – Verotulot vähentyneet liikaa

Jussi Partanen/Arkisto
Harjavallan seurakunta harkitsee yt-neuvotteluja – Verotulot vähentyneet liikaa

Kirkkoneuvosto käsittelee taloustilannetta kokouksessaan ensi tiistaina. Kuvassa Harjavallan vanha puukirkko.

Kaisa YlhäinenHarjavalta

Harjavallan seurakunnan kirkkoneuvosto saa ensi tiistaina eteensä kirkkoherran ja talouspäällikön esityksen yt-neuvottelujen aloittamisesta ja talouden tasapainottamisesta.

Kirkkoherra Tuomo Lindgrenin mukaan tasapainotustarve on noin 200 000 euroa, ja edessä saattaa olla myös henkilöstön irtisanomisia tai tehtävien muutoksia.

– Henkilöstön mahdollisen vähennystarpeen suuruudesta ei ole vielä keskusteltu, kirkkoneuvosto käsittelee ensin asian, Lindgren sanoo.

Taustalla on tulojen vähentyminen. Aiempi yhteisöverotus on korvattu suoralla valtionrahoituksella. Harjavallan seurakunnalle muutos on tarkoittanut 150 000 euron tulovähennystä.

– Me olemme olleet tässä tehtaan kyljessä, ja pienessä seurakunnassa tuollainen menetys tuntuu.

Samaan aikaan myös seurakunnan jäsenmäärä on laskenut. Vuoden 2000 jälkeen väki on vähentynyt viidenneksellä.

– Vaikka väkeä on lähtenyt, niin seurakuntalaisten ansiotason nousu on helpottanut monia pieniä seurakuntia. Yhteisöveron merkitys on suurempi, Lindgren sanoo.

Mikäli kirkkoneuvosto hyväksyy kirkkoherran ja talouspäällikön yhteisen päätösesityksen, henkilöstön edustajat kutsutaan yt-neuvotteluun toukokuun aikana. Neuvotteluun osallistuvat myös kirkkoneuvoston kutsumana tuomiokapitulin konsultit Vehmaan kirkkoherra Juha Aronen ja Meri-Porin kirkkoherra Heimo Hietanen. Harjavallan seurakunnalla on 21 vakituista työntekijää.


Kommentit (2)

  • Nimetön

    Nyt sitä tilausta toimitetaan mitä kirkko on tilannut…

  • Jyrki Kivistö

    Evankelisluterilainen kirkko on etääntynyt kristinopista. Kaikkien maallisten hapatusten perässä juostaan ja annetaan ymmärtää, ettei tavallinen kansa ole tervetullut Herran huoneeseen. Papit osallistuvat jopa väkivaltaisiin mielenosoituksiin laillista maallista esivaltaa vastaan. Ihmetelkää siellä sitten, miksi seurakunta kutistuu. Se näkyy myös rahassa.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: