Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti

Suunnitellun tehdasalueen rakentaminen alkaa jo – toteutuessaan tehdas on merkittävä koko maakunnalle

Harjavallan kaupungintalolla toimittajan vastaanottaa kolme silminnähden iloista virkamiestä. Hallintojohtaja Olli Luoma ja kaupungingeodeetti Jari Prehti ovat olleet mukana BASF Oy:n katoditehdashankkeessa alusta alkaen, viime vuoden maaliskuusta lähtien. Kaupunginjohtaja Hannu Kuusela hyppäsi mukaan junaan aloittaessaan virassaan viime syksynä. Nyt kaupunginhallitus on käsittelemässä BASF:n kanssa suunniteltuja maakauppoja ja kaupunkikehityksen lautakunta kaavamuutosta. Yhtiö suunnittelee rakentavansa sähköautojen akkumateriaaleja valmistavan tehtaan Harjavallan Suurteollisuuspuiston läheisyyteen. Investoinnin suuruutta tai tehtaan työllistävää vaikutusta BASF Oy ei tässä vaiheessa kommentoi. Selvää kuitenkin on, että toteutuessaan katoditehtaalla on suuri merkitys sekä Harjavallalle että koko maakunnalle. –Kaupunki hyötyy tehtaasta monella tavalla. Se tuo useita työpaikkoja, lisää elinvoimaa, yhteisöverotuloja ja toivottavasti myös asukkaita, miehet kertovat. Kaupungin virkamiehet tietävät, että kemiantehtaan rakentaminen herättää paikallisissa myös huolta. –Tehdas sijoitetaan mahdollisimman kauas asutuksesta. Lähemmäs asutusta tulevat pysäköintialueet ja toimistorakennukset. Kaupunki aloittaa jo tehdasalueeksi suunnitellun alueen kunnostamisen. Alueelta poistetaan pilaantunutta maaperää, Pajakatua levennetään ja Torttilantien risteys uusitaan. Lisäksi viemäri- sekä sähkölinjoja tullaan siirtämään toisaalle. BASF Oy ja Harjavallan kaupunki tulevat järjestämään avoimen tiedotustilaisuuden tehdashankkeesta elokuun alussa. –Maankäyttösopimus on tarkoitus saada valtuuston käsiteltäväksi 27. elokuuta. Kun se on tehty, on alueella mahdollista aloittaa tiettyjä toimenpiteitä yrityksen omalla riskillä, kaupunginjohtaja kertoo.