Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti

"Työkaverit huutelivatkin, että mikä puoluekirja minulla on. Sanoin, että kaikki", kertoo Kokemäen uusi kaupunginjohtaja

Kaupunginvaltuusto ei tarjonnut suurta draamaa valitessaan uutta kaupunginjohtajaa Kokemäelle, vaan melko odotetusti valtuuston puheenjohtaja sai nuijia päätöksen yksimielisesti ilman valtuutettujen puheenvuoroja. Siitä huolimatta virkaan valittu hallintotieteiden maisteri Nina Kivi myöntää "pikkuisen jännittäneen". –Tunnelmat olivat iloiset, kun kuulin valinnasta, mutta jännitti, kääntyykö asia vielä kaupunginvaltuustossa, hän kertaa. –Olin haastattelussa toukokuun 21. päivä, ja sen jälkeen oli hiljaista. Kaupunginhallituksen yksimielisestä päätöksestä tuli tieto viikko sitten. Jo silloin oli hieno, mutta yllättynyt olo. Tuoreen kaupunginjohtajan mukaan Kokemäellä oli valintaa pohjustettu hyvin, ja taustatyötä tehty paljon. Haastateltavina olivat olleet niin Kiven entiset työnantajat kuin työtoveritkin. –Sinne on hieno lähteä. Puoluetaustaltaan Kivi on sitoutumaton. –Työkaverit huutelivatkin, että mikä puoluekirja minulla on. Sanoin, että kaikki. Olen kouluttautunut ammattijohtajaksi. Nina Kivi asuu tällä hetkellä Hämeenlinnassa. Satakunta on hänelle melko vierasta maaperää huolimatta siitä, että hän on aiemmin työskennellyt pari vuotta Porissa. Hän oli tuolloin Porin kaupungin palveluksessa lupatarkastajana. Satakunnasta ja satakuntalaisista ihmisistä hänelle on kuitenkin jäänyt tuosta ajasta positiivinen kuva. –Länsi- ja Lounais-Suomi vetävät hyvin koko maata talouden veturina. Siellä ei ensimmäisenä aleta hidastaa, vaan on totuttu reippaaseen tekemiseen. Mutta mikä saa Nina Kiven hyppäämään täysin tuntemattomaan? Vaisto, hän vastaa. –Kun paikka on haussa, toimin yleensä vaistonvaraisesti: onko minulla siitä positiivinen vai negatiivinen mielikuva. Olen tehnyt hakemuksia vain paikkoihin, missä olisi kiva asua ja työskennellä. Kuntasektoria uusi kaupunginjohtaja on seurannut 2000-luvun alusta lähtien. Tällä hetkellä Nina Kivi työskentelee Hämeen maakuntaliiton palveluksessa määräaikaisena projektiasiantuntijana. Hän on osallistunut Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen tekemiseen osana 25-henkistä ryhmää. –Olen entiseltä koulutukseltani rakennusinsinööri. Siksi kiinteistöt ja omaisuus ovat sitä, mitä olen nyt tehnyt, Kivi kertoo. –Kaupunginjohtaja ei johda organisaatiota yksin, mutta eri tavalla. Kunnan johdossa on tietyt raamit, ja hallinto toimii määrätyllä rytmillä ja säädellysti. Nina Kivi tuntee kuntajohtajan arkea jo entuudestaan. Hän työskenteli viime keväänä ja syksynä Tuusniemen kunnanjohtajan sijaisena yhteensä viisi kuukautta. Sitä ennen hän on työskennellyt hallintojohtajana sekä Tuusniemellä että Valkeakoskella. Työnsä Kokemäellä Nina Kivi suunnittelee aloittavansa heinäkuun lopussa. Hänen nykyinen työnsä päättyy kesäkuun lopussa. –Sen jälkeen pidän vähän lomaa heinäkuussa, kun kunnat ovat kiinni. Olen suunnitellut aloittavani Kokemäellä elokuun alussa, mutta saatan tulla jo heinäkuun lopussa kapulanvaihtoon. Ensimmäisinä työtehtävinään hän odottaa ensi vuoden talousarvion tekemistä. –Tiesin, että kaupunki on nyt saanut katettua vanhat alijäämät. Samalla tavalla pitää jatkaa: taloutta ei pidä päästää sukeltamaan. Nina Kivi, 49, valittiin Kokemäen kaupunginjohtajaksi maanantaina. Hän aloittanee uudessa virassaan elokuun alussa. Hämeenlinnassa asuva Kivi työskentelee tällä hetkellä Hämeen liiton projektiasiantuntijana. Hän on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri. Hän tulee Kokemäelle ainakin koeajaksi yksin; hänen aviomiehensä työskentelee Helsingin keskustassa ja aikuiset lapset asuvat omillaan. Puoluetaustaltaan Nina Kivi on sitoutumaton. Hän on aiemmin työskennellyt Satakunnassa vuosina 2005–2007 ollessaan Porin kaupungin palveluksessa lupatarkastajana. Hän on työskennellyt myös muun muassa rakennustarkastajana, vs. hallintojohtajana sekä vt. kunnanjohtajana. Kokemäen kaupunginjohtajaksi haki 11 henkilöä. "Länsi- ja Lounais- Suomi vetävät hyvin koko maata talouden veturina." Nina Kivi Kokemäen uusi kaupunginjohtaja